keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Äkkinäinen lähtö

Äkkinäinen lähtö Unkariin. Lähtö tuli todella nopealla varoitusajalla, ja sen vuoksi kysymykset lähtöön liittyvistä asioista piti hoitaa hyvin nopeasti.

Emme Inkan kanssa tunne etukäteen, joka tekee tilanteesta vielä mielenkiintoisemman. Olemme olleet Inkan kanssa yhteyksissä noin viikon ajan, pääasiassa matkan kulusta ja erilaisista juoksevista asioista joita pitää hoitaa ennen Unkariin menoa.

Reissu lähenee päivä päivältä ja fiilikset ovat mahtavat. Tarkoituksena siis on mennä unkariin työssäoppimaan, Szekszárdin kaupunkiin viideksi viikoksi. Itse en ainakaan ole kerinnyt jännittää lähtöä, on vain outoa ajatella että kohta ollaan kaukana kotoa tai kotimaasta. Kaikenkaikkiaan uskon että tästä tulee aivan mahtava ja hyvä reissu molempien osalta. Toivon että tutustun uusiin hienoihin ihmisiin matkan varrella. Vielä on asioita hoidettavana mutta uskon että loputkin asiat hoituu omalla painollaan. En osaa stressata asioista, tämän vuoksi ehkä minua ei lähtö niinkään jännitä vain odotan innolla pääseväni jo perille. Uskon että rento ja hyvä asenne helpottaa reissuun menoa ja siellä oloa.

-Iiro

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti